Lue, kuinka palautimme hiustenkasvun takaisin

Julkaistu: 03 toukokuun, 2025

Hiustenlähtöongelma on yleinen

Hiustenkasvu aiheuttaa harmaita hapsia monelle ja usein ei ole apua saatavissa, joka oikeasti auttaa ongelmaan. Olen saanut paljon huolestuneita viestejä ja kysymyksiä, mitä asialle voi tehdä.

Minuun otti yhteyttä eräs asiakas, juuri tämän hiustenkasvun vuoksi ja hän kertoo tässä artikkelissa itse, mitä on tapahtunut. Laitan hänen tarinansa tähän hänen luvallaan, sillä hän halusi kertoa oman kokemuksen asiasta auttaakseen muita samankaltaisia .

Asiakastarina alkaa tästä:

Olen nyt 52 vuotias nainen ja minulla alkoi hiukset harvenemaan n. 25 vuotiaana. Aluksi yritin löytää hoitokeinoja jos jonkinlaisia. Kampaajat eivät oikein osanneet ottaa mitään kantaa asiaan. Kävin mm. hiusakatemian hoidoissa. Söin kymmeniä erilaisia lisäravinteita ja kokeilin erilaisia seerumeita päänahkaan. Kokeilin gluteenitonta ja maidotonta ruokavaliota, eikä mistään löytynyt apua tai selittävää tekijää. Monessa yhteydessä tultiin siihen lopputulokseen, että syy on perintötekijöissä, mutta suvussani ei kuitenkaan ole ennenaikaista kaljuuntumista miehillä eikä naisillakaan. Jossain vaiheessa tulin itse siihen lopputulokseen, että kyseessä on kilpirauhasen vajaatoiminnasta johtuva hiustenlähtö / heikko kasvuisuus. Tähän liittyviä oireita minulla oli muutenkin.

Seuraava ongelma olikin käsillä kun lääkärit eivät olisi halunneet myöntää minulle lääkitystä. Kilpirauasrvot kun olivat viiterajojen sisällä, nipinnapin tosin. Kun sitten pääsin sellaisen lääkärin vastaanotolle, joka ymmärsi tilanteeni ja myönsi minulle kokeilumielessä Thyrox -lääkityksen, joka ei toiminutkaan minulle. Eikä myöskään Armour Thyroid. Tässä vaiheessa minulla olikin hiukset harventuneet niin pahoin, että käytössäni oli peruukki. Kaikki lääkekokeilut lopetettiin ja ajattelin, että käytän peruukkia lopun elämääni. Tämä vaikutti todella paljon mielialaani ja itsetuntooni.

Erinäisten mutkien kautta päädyin kuitenkin ottamaan marraskuussa 2024 yhteyttä Tyylikoulu Wellhottarien Elisaan, jonka kannustuksesta päätin lähteä kokeilemaan päänahkaan kohdistuvia uutta DEP -laitteella tehtävää hoitomuotoa. Hoitoja tehtiin alussa aika tiiviisti, kerran viikossa. Heti ensimmäisen hoitokerran jälkeen huomasi positiivista muutosta jäljellä olevissa hiuksissa.

Tästä voimaantuneena ajattelin vielä yrittää etsiä, ja löysinkin, käsiini lääkärin joka ymmärtää kilpirauhasen vajaatoiminnan merkityksen kokonaisuutta. Sain käyttööni eläinperäisen lääkkeen, jolla on myös ollut positiivinen vaikutus veriarvoihin ja vointiini kolmen kuukauden käytön jälkeen.

Hoitokertoja on nyt takana 14 ja muutos parempaan on huomattava. Yksittäinen hius on vahvistunut ja on hiukset ovat kauttaaltaan elinvoimaisemmat. Myös uutta hiusta on tullut ja harvennut alue on pienentynyt.

Olen ollut todella tyytyväinen tilanteen etenemiseen. Olen käyttänyt peruukkia 10 vuotta ja olin jo tosiaan tuudittautumassa siihen, että hiustupet ovat jo surkastuneet, eikä uutta hiuskasvua ole enää mahdollista toivoa. Nyt näin lyhyessä ajassa, reilun 5 kk aikana tilanteeni on muuttunut todella paljon ja uskon tosiaankin pystyväni luopumaan peruukista lopullisesti. Toivoa ei ole siis vieläkään menetetty!

-Satu

Laitan tähän kuvasarjan hoidon lähtötilanteesta aina tähän päivään saakka. Hoitohan jatkuu vielä säännöllisenä ja tavoitteena on saada lopputuloksena vapaasti kasvavat hiukset ilman peruukkia.

Ylhäältä löytyy lähtötilanne ja siitä kuvasarja eteenpäin kertoo, kuinka hiukset pikkuhiljaa lisääntyvät ja muuttavat väriäkin syvemmän väriseksi. Hius on vahvistunut ja niiden määrä on lisääntynyt huomattavasti. Kohti hyvää lopputulosta mennään. Hoitojakso on yleensä useamman kuukauden, jopa vuoden, ennen kuin lopullinen tavoite saavutetaan.

Asiakas on käynyt kampaajalla leikkauttamassa hiuksiaan lyhyemmiksi ja on ihanaa huomata, kun hiusta on leikattavaksi asti. Hoito vaatii pitkäjänteisyyttä ja sitoutumista sekä kotihoitotuotteiden käyttöä eli shampoo ja päänahkaan hierottava hoitoneste. 

Jos koet, että hiuksesi kaipaavat hoitoa, ole yhteydessä, niin tehdään hoitosuunnitelma ja aloitetaan hiusten palauttaminen takaisin. 

Voit varata ajan arviokäyntiin, samalla voidaan tehdä tutustumishoito päänahkaasi.

aikavaraukset https://varaa.timma.fi/kauneusstudiowellhottaret  nimikkeellä Dep-hoito.  

Tekijänä

Elisa Koivumaa

0400-854492

elisa.koivumaa@tyylikoulu.com

Yhteystiedot

Torikatu 25
90100 OULU

Muuta luettavaa

Akneihon hoito

Aknen hoidossa DEP ja Rejuvi Lähes 80 %:lla ihmisistä on aknea jossakin elämänvaiheessa. Yleisintä akne on murrosiän loppupuolella, tytöillä tavallisesti 14–17-vuotiaana ja pojilla hiukan vanhempana. Vajaalla viidenneksellä oireet jatkuvat aikuisiässä, ja pienellä...

lue lisää

Kaljuuntuminen kuriin!

Kaljuuntuminen on yleistä niin miehillä ja naisilla, osalle asia on helpompi, mutta hyvin monet kärsivät asiasta. Olen tavannut lukuisia asiakkaita, joilla on ongelmia hiustenlähdön kanssa. Hoitokeinoja on olemassa monenlaisia, osa on tuhlannut niihin jopa tuhansia...

lue lisää

Värikonsultin mielenkiintoinen työ

Värikonsultin ammatti on hyvin kiehtova ja monialainen. Tässä artikkelissa avaan koulutuksen mahdollisuuksia ihan kaikille muodista ja kauneudesta sekä ylipäätään kaikesta siihen liittyvästä osaamisesta. Itse olen toiminut alalla pitkään ja joka päivä on ihana auttaa...

lue lisää

YHTEYSTIEDOT

Saila, Parturi-Kampaaja Oulu Tyylikoulu.

Saila

parturi-kampaaja

(Suomi, English)

instagram: @ 

 

P. 08339986   

Marja Räty

Parturi-kampaaja

P. 08 339 986

 

TYYLIKOULU

PARTURI-KAMPAAMO

KAUNEUSSTUDIO

TORIKATU 25,
90100 OULU