Voi ei, taas väärä valinta.
Vaatetukseen liittyy paljon viestinnällisyyteen liittyviä seikkoja, jotka tulevat esille henkilöiden välisessä vuorovaikutustilanteissa. Viestinnällä voi olla eri merkityksiä ja niiden ymmärtäminen riippuu vastapuolen taustasta ja joskus voi jäädä epäselväksi viestin merkitys. Vaatetus on osa sanatonta viestintää, se kertoo kantajastaan seikkoja, mitä ei välttämättä haluaisi välittää ollenkaan, mutta kuten tiedetään, sanaton viesti kertoo totuuden ja sillä ei voi huiputtaa.
Nonverbaalinen viestintä tapahtuu esimerkiksi vartalon liikkeiden, eleiden, ilmeiden, henkilöiden välisen etäisyyden ja äänensävyjen avulla. Myös silmät ovat tärkeä kommunikointiväline, silmiin katsominen tai katsomatta jättäminen antavat tärkeitä tietoja puhekumppaneillemme.
Myös fyysinen olemus, kuten vaatetus ja kampaus, ulkonäkö yleensäkin vaikuttavat toisten ihmisten suhtautumiseen. Vaatetusta ja ulkoista olemusta voidaan pitää tekijöinä, jotka helpottavat myös sosiaalisia kanssakäymisiä. Ei siis ole ihan sama, mitä kannamme päällämme ja miten esiinnymme. Yleensä ihmiset ryhmittelevät toisia ihmisiä erilaisiin kategorioihin omien kognitiivisten mallien mukaisesti, joita rakennamme ihan lapsuudesta käsin ja ne kehittyvät läpi elämän.
Luomme sisäisen mallin mukaisen kuvan kohteesta, jota tarkastelemme ja kiinnitämme huomiota henkilön ulkonäköön kuten pukeutumiseen, jossa jokin piirre voi nousta hallitsevaksi. Tähän piirteeseen voi liittyä myös oletuksia henkilön muista piirteistä .
Tämä tapahtuu useimmiten alitajuisesti ja tarkastelija luo teorioita tiedostamattaan kohteestaan ja kyseisen henkilön ominaisuuksista. Mihin ryhmään sinä haluat kuulua?
Vaatteella on sosiaalinen arvo
Vaatteella on ollut kautta historian vahva suhde henkilön statukseen ja yhteiskunnalliseen asemaan. Ihmisen sukupuoli, kulttuuri ja identiteetti heijastuvat hänen ulkoisesta olemuksestaan. Työmaailma määrittä tarkasti sekä miesten että naisten pukeutumista sekä asettaa tarkat rajat mikä on sopivaa missäkin tilanteessa.
Työmaailma asettaa tiettyjä sääntöjä ,joita on myös aiheellista noudattaa yleisen hyväksyttävyyden nimissä ja oman uran kannalta. Miksi uraihmiset eivät pukeudu muodin mukaan rennon ilmeikkäästi? Vaikka muoti vaikuttaakin laajasti ihmisryhmien koko kirjoon, voidaan sitä joissakin tapauksissa pitää jopa epäasiallisena osana.
Yksilö pukeutuu vaatteisiin, joihin liittyy niitä arvoja, joita hän haluaa välittää itsestään ulkomaailmaan. Johtajilta odotetaan asiallisuutta , älykkyyttä ja voimakkuutta. Tumma asukokonaisuus viestii näitä asioita katsojalle. Rennot vaatteet eivät edusta näitä arvoja, joita työelämässä arvostetaan. Mitä arvoja sinä viestität?
Vaate ja identiteetti
Meillä länsimaissa miehet ja naiset omaksuvat sukupuoli-identiteettinsä jo hyvin varhain. Vaatteilla tässäkin on suuri merkitys. Pienet poikavauvat puetaan siniseen ja tyttövauvat usein vaaleanpunaiseen. Pojille puetaan housut ja tytöille hameet. Nämä asiat muokkaavat pitkälle ihmisen ja kulttuurin kehitystä. Näin yleensä mutta nykyisin mainonta ja eri mediat muovaavat kuvaa naisesta ja miehestä, maskuliinisuudesta ja feminiinisyydestä. Miehen ja naisen malleja ryöppyää silmillemme kaikkialta ja nykymaailmassa ihminen voikin muunnella omaa ulkonäköään hyvinkin radikaalisti. Kauneusleikkaukset ovat tätä päivää ja haikailu nuoruuden mittoihin ajaa monen muokkaamaan omaa vartaloaan. Mahdollisuudet ovat rajattomat, kukkaron paksuus on vain rajana.
Vaatteella on konkreettinen kieli
Vaatteella on siis voimakas konkreettinen kieli, jonka avulla viestimme itsestämme toisillemme jo ennen kuin avaamme suumme. Voimme päätellä hänen ikänsä, harrastuksensa, mielialansa, arvonsa ja mielialansa sekä sosiaalisen aseman vaatteiden avulla.
Kielessä on myös erilaisia murteita ja aksentteja , joita ei aina kaikki ymmärrä. Kulttuuriset erot nousevat usein tällöin esille. Myös eri sukupolvien välillä voi olla vaikeuksia ymmärtää vastapuolta.
Mikä hyvää, mikä huonoa?
Meillehän on selvää, että epäsiisti ja hutaistu olemus ei viehätä ketään. Jos koet, että asiassa olisi petraamisen varaa, katsele itseäsi muiden silmin. Kriittinen tarkastelu tekee hyvää, sillä usein unohtuu huolehtia jostakin toisen silmään pistävästä seikasta.
Ylipukeutuminen ei niinkään ole silmiinpistävää, vaan alipukeutuminen. Huomioi ympäristösi ja mieti mihin ympäristöön valmistaudut. Se määrittää asukokonaisuuden. Vältä myös hallitsevia printtejä ja suuria kuvioita.
Hanki vain vartalosi malliin sopivia vaatteita, sillä istuva vaate on kaunis kantajansa päällä.
Ole työssä työvaatteissa ja vapaa-aikana käytä rennompaa. Työn ja vapaan sekoittaminen antaa sekavan vaikutelman.
Iltajuhla vaatii näyttävämpää ja siellä voit olla minihameessa, käsivarret paljaina tai tiukassakin leikkauksessa.
Satsaa mieluummin laatuun ja osta harvemmin, kuin halpaa ja jatkuvasti . Vaatekaappisi selkiytyykin , kun raivaat kaiken turhan ja panostat kokonaisuuksiin.
Tässäpä sinulle vinkkejä, joiden toivon auttavan sinua saavuttamaan selkeyttä vaatekaappisi tuleviin hankintoihin.
Vielä, kun panostat omaan väripersoonaasi ja vartalosi parhaimpiin seikkoihin, lopputulos on taatusti varma ja ainutlaatuinen.
Ohjeita antoi
Elisa Koivumaa
Imagovalmentajasi WellHottarilta
ps. varaa aikasi väriprofilointiin tästä https://varaa.timma.fi/kauneusstudiowellhottaret