Sannin ja Jennyn tarina

Julkaistu: 15 maaliskuun, 2021

Hei sinulle lukijani. Nyt olen täpinöissäni, kun pääsen kertomaan teille kahden erilaisen naisen tarinan oman terveyden ja olotilan parantamisen puolesta. On tässä koronassa ollut se hyvä puoli, että on ollut aikaa miettiä ja kokeilla uusia juttuja, mitä ei aikaisemmin ole tullut ajatelleeksikaan. Kerron teille mielenkiintoisen tarinan kahdesta naisesta, jotka päättivät tehdä päätöksen pudottaa painoa ja hakea uusia juttuja elämäänsä. Se, miten se tehdään, on jutun olennainen pointti, sillä kyseessä on ollut iloinen ja mieleenpainuva kokemus meille kaikille. Painonpudotus voi olla motivoivan hauskaa ja palkitsevaa. Tähän heti maininta, että naiset itse halusivat kertoa ja julkaista nämä kokemukset kaikille lukijoille ja tsempata muitakin tähän mukaan.

Vyötäröä mä metsästän! Tyyliä ja terveyttä sekä hyvää oloa kokonaisvaltaisesti.

Yllä oleva otsake on heidän itsensä keksimä, joka myös kuvastaa leikkisästi mistä tässä on kysymys.

Eli tervetuloa mukaan yhteiselle matkalle kohti uutta! Olemmme aloittaneet kahden innokkaan naisen kanssa ainutlaatuisen projektin, jossa työskentelemme ylipainon pudottamisen ja vartalon muuttumisen ja koko olemuksen kanssa kohti terveellisempää olotilaa seuraamalla heidän kovaa työtä vaativaa projektia. Kartoitamme lähtötilanteen, asetamme tavoitteet ja työskentelemme säännöllisten tapaamisten merkeissä kohti tavoitetta. Tästä projektista olemme tehneet erilaisen siten , että kartoitamme vartalotyypit ja värit heti aluksi. Silloin näkee konkreettisesti, mikä muuttuu ja on helpompi valita vaatteita itselle, kun näkee miten vartalo onkin eri kokoinen ja mihin pitää kiinnittää heti huomiota. Samalla pystyy päivittämään vaatekokoa koko ajan ettei ole sitten hukassa, kun paino putoaa ja ei olekaan sopivaa vaatetta. Pääsee myös heti sinuksi kroppansa kanssa.

Mikä se tavoite sitten on? Eli pukeutua kauniisti, elää terveellisesti ja nauttia kaikista niistä mahdollisuuksista, mitä hoikistuneena voi toteuttaa.

Esittelemme rohkeat naiset.

Sanni

Sannin tarina:

Sanni on kaunis nuori 17 vuotias nainen, joka haluaa pudottaa painoa reilusti. Sanni on aiemmin ollut virkeä ja urheilullinen. Lähtöpaino on ollut 116kg, ja hänellä on haaveena hakeutua armeijaan. Paljon on työtä tehtvänä, mutta hän on hyvin motivoitunut ja sitoutunut tähän urakkaan, mitä kertoo sekin, että painosta on lähtenyt 3 kk aikana jo 14kg.

Miten tähän on tultu?

Hänen kertomansa mukaan napostelut ja epäterveellinen ruoka on tuonut lisäkiloja. Olo on ollut väsynyt ja itsetuntokin kärsinyt. Hänellä on ollut ongelmia polvien kanssa. Vaateostoksilla on ollut hankalaa, kun sopivaa kokoa ei tahtonut löytyä. Myös oma peikikuva kertoi tilanteen vakavuudesta. Sannilla on uniapnea ja ongelmia kävelyssä.

Jenny

Jennyn tarina:

Jenny on perheenäiti ja intohimoinen leipuri. Hän ei ole kiinnittänyt kiireisen elämäntilanteen vuoksi tarpeeksi huomiota ruoan laatuun ja painoa on kertynyt salakavalasti .

Lähtöpaino oli 100kg, josta hän on pudottanut nyt 12kg. Jenny haluaa uudistua ja löytää uuden tyylin ylisuurista vaatemalleista kohti naisellista olemusta. Hän etsii kokonaisvaltaista hyvää oloa sekä kaunista pukeutumista, ehostustaitojen opettelemista ehkä jopa uutta hiusmalliakin. Hän tulee puhkeamaan kukkaan uudelleen!

Projektin alkutaipaleen fiilistelyä.

Molemmat  kertovat nyt, kuinka uusi rytmi ruokailussa on tuonut selkeyttä arkeen. Annoskoot ovat pienentyneet ja ruokailurytmi on tullut säännölliseksi. Kaikki turha, kuten sipsit, keksit, pullat ja muut herkut ovat jääneet pois. Haju- ja makuaisti ovat parantuneet ja olo on pirteä ja elinvoimainen. Uni on parantunut eikä jojoilua ja repsahduksia ole ollut. Perheen tuki molemmilla on vahva, mikä  auttaa pysymään päätöksissä.

Miksi me sitten olemme mukana? Keitä me valmentajat olemme?

Ailan valmennustausta omin sanoin kerrottuna.

Aloitin laihdutusvalmentajana 03/2015 oman laihdutuksen jälkeen. Olen tavannut paljon ihmisiä, joiden elämä on muuttunut radikaalisti, kun painoa on saatu alas. Ihmisten hyvinvointi on minulle tärkeää, varsinkin, kun olen työssäni nähnyt onnistujia. Ihmiset ovat kertoneet, miten elämä on muuttunut ja esim. verenpaine- ja diabeteslääkkeet ovat jääneet pois! Minun tehtäväni on havahduttaa ihmisiä näkemään, mitä elämä ilman ylipainoa voisi olla.

Elisan valmennustausta

Olen aloittanut imagovalmennustyöni kouluttautumalla 1998 pukeutumisneuvojaksi Suomessa sekä kansainvälisesti. Työtä olen tehnyt omassa yrityksesssäni yli 20 vuotta sekä hankkinut erilaisia lisäkoulutuksia, jotta voin palvella asiakkaita kokonaisvaltaisesti.

Asiakkaiden auttaminen pukeutumisongelmien kanssa on sydäntä lähellä olevaa työtä ja mielelläni tuon tähän uuteen projektiin oman panokseni. Olen mukana kartoittamassa alkutilanteen sekä seuraan heidän edistymistään yhteisessä ryhmässämme.

Mitä seuraavaksi?

Seuraavalla kerralla teemmme heille vartaloanalyysit. Eli määrittelemme vartalotyypit sekä katsomme pukeutumisohjeet nyt, miten tällä hetkellä valitaan vaatteet ja annamme vinkkejä pienemmälle vaatekoolle. Heillä on ollut vaikea löytää sopivaa vaatetta pienentyneen koon vuoksi, kun peilikuva kertoo toista mutta sisäinen minä kertoo, että olen vielä ylipainoinen edelleenkin. Dokumentoimme tämän matkan ja haluamme kertoa kaikille samasta ongelmasta kärsiville, että muutos kannattaa ja on mahdollinen. Me autamme ja tuemme, opetamme ja kannustamme heitä kunnioittamaan itseään ja löytämään uuden terveellisen elämäntavan.

Aila Koljonen

Cambridge valmentaja

044 974 0309

aila.koljonen@cambridgeohjelma.fi

Pakkahuoneenkatu 10

90100 Oulu

Elisa Koivumaa

imagovalmentaja

0400-854492

elisa.koivumaa@tyylikoulu.com

Torikatu 25

90100 Oulu

Muuta luettavaa

Huulten ja kasvojen muotoilu

Miksi näitä huulten ja kasvojen muotoiluja tehdään? Nykyisin elämme hyvin hektisessä ja muuttuvassa maailmassa, jossa meiltä vaaditaan myös nuorekasta ulkonäköä. Ihonhoidolla ja terveellisillä elämäntavoilla säilytämme nuorekkaan ja terveen ihon sekä elinvoiman. Mutta...

lue lisää

Hiusten kunto

Mikä voi vaikuttaa hiustesi kuntoon? Kaikki tietävät, että hiukset ovat kehomme terveyden indikaattori.Jos ihminen on terve, myös hiukset ovat terveet.Jopa pieni vika niin monimutkaisessa mekanismissa kuin ihmiskeho voi vaikuttaa hiusten ulkonäköön.Huono tila,...

lue lisää

Tyylikäs ja toimiva vaatekaappi verkkokurssi

7 viikon tehovalmennus naisille, jotka haluavat ottaa vaatekaapin haltuun ja oppia pukeutumaan tehokkaan järkevästi! Tervehdys olen Elisa ! Puhun omasta kokemuksestani sinulle ja uskon, että koet samanlaisia kömmähdyksiä ja epävarmuuksia. Olen aina pitänyt kauniista...

lue lisää

YHTEYSTIEDOT

Saila, Parturi-Kampaaja Oulu Tyylikoulu.

Saila

parturi-kampaaja

(Suomi, English)

instagram: @ 

 

P. 08339986   

Marja Räty

Parturi-kampaaja

P. 08 339 986

 

TYYLIKOULU

PARTURI-KAMPAAMO

KAUNEUSSTUDIO

TORIKATU 25,
90100 OULU