Miten jarrutan hiusten lähtöä?

Julkaistu: 03 helmikuun, 2021

Kaunis kruunumme, hiukset, ovat äärimmäisen tärkeät niin miehille kuin naisille. Hellimme hiuksiamme hoitamalla niitä mitä erilaisimmilla hoitoaineilla ja kohtelemme niitä välillä myös huonosti laiminlyömällä ihan perusterveyteen liittyvillä asioilla esimerkiksi huonolla ravinnolla ja voimakkailla käsittelyillä .

Mikä vaikuttaa hiusten lähtöön?

Hiusten lähtöön vaikuttavat mitä erilaisimmat syyt kuten elämänmuutokset, dieetit, hormoonitoiminnan muutokset, sairaudet, stressi jne. Eli syitä on monia ja ne ovat jokaisella yksilölliset. Kuitenkin näillä monilla syillä on samansuuntainen vaikutus hiuspohjan verenkiertoon. Se taas vaikuttaa hiustupen toimivuuteen. Hapen- ja ravinnonsaanti heikkenee ja hiusten kunto rapistuu rakennusaineiden puutteesta.

Muita syitä?

Hiusten lähtö voi olla totaalista ja pysyvää tai vain tilapäistä. Raudanpuute on nykyisin hyvin yleistä ja se aiheuttaa hiustenlähtöä, joten päivitä rautavarastosi ensimmäisenä jos kärsit ongelmasta.

Estrogeenitason muutokset vaihdevuosien aikaan ovat hiusten kannalta käännekohta naisen elämässä. Hiukset harvenevät ja ohenevat, jopa niin voimakkaasti , että paljas päälaki näkyy.

Kilpirauhasen toimintahäiriöt vaikuttavat suoraan hiuksiisi. Hiukset kuivuvat, ohenevat ja irtoavat joskus rajustikin. Nämä oireet liittyvät usein kilpirauhasen vajaatoimintaan. Hiukset kyllä palautuvat, kun sairauteen löytyy sopiva lääkitys. Vajaatoiminta on usein perinnöllistä ja jos suvussasi on tätä sairautta, niin kannattaa tarkistuttaa kilpirauhasen tilanne.

Miehistä noin kaksi kolmesta kaljuuntuu ennen 60 ikävuottaan jossain määrin. Tästä miestyypin kaljuuntumisesta voit lukea lisää aiemmin kirjoittamastani blogiartikkelista.

Kaljuuntumistakin voidaan hoitaa erilaislla lääkeaineilla. Lääkärit kertovat siitä lääkeaineiden asiantuntijoina lisää. Mutta jos olisi lääke joka kasvattaisi hiukset takaisin , ei kaljuja ihmisiä olisi ollenkaan. Mutta hiustenlähtöä voidaan jarruttaa . Myös ravintoainevalmisteet vaikuttavat hiusten kuntoon, jos epäilet, että ruokavaliosi on liian yksipuolinen.

Miten hius kehittyy?

Hiusten kasvuvaihe kestää useita vuosia. Se alkaa päänahasta eli hiustupesta, jossa sijaitsee hiusnysty. Tämä pieni hiusnysty tuottaan jopa yli 20 hiusta kerrallaan. Tämä kasvukeskus toimii ravinnon lähteenä hiukselle. Hiustesi elinkaaren aikana noin 85 % on kasvavaa hiusta ja loput 15 % ovat väli- tai lepovaiheessa olevaa hiusta.

Välivaihe kestää 4-6 viikkoa ja sen aikana hius kuolee ja irtoaa päänahasta. Lepovaihe kestää 2-3 kuukautta, jolloin kuollut hius on irronnut ja hiustuppi valmistautuu tuottamaan uuden hiuksen tippuneen tilalle. Ja jos tämä normaali toiminta häiriintyy vilkkaampana hiustenlähtönä tai ohenemisena, silloin pitää miettiä ,mikä sen voisi aiheuttaa.

Hiuspohja kärsii

Miten hiuspohja kärsii ravinnon puutteesta? Siten ,että ravintoaineiden ollessa vähissä, elimistö siirtää niitä ihmiselle elintärkeisiin toimintoihin, joita ilman emme selviäisi hengissä. Hiukset eivät tässä pelissä ole niitä tärkeimpiä tekijöitä. Hiustuppien määrääkään ei voi lisätä eikä kuollutta tuppea palauttaa toimivaksi, siksi kiinnitä ajoissa huomiota elimistön kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Tärkeät ravintoaineet

Nyt kerron sinulle ravintoaineista, mitkä ovat tärkeimpiä elimistösi hyvinvoinnin kannalta.

Rauta on tärkeimpiä hivenaineita elimistöllesi. Se on sidoksissa punasolujen toimintaan ja sitä kautta hapen kuljetuskykyyn. Voimakas hiustenlähtö ja hauraan elottomat hiukset voivat kertoa raudan puutteesta, kuten eräs ystäväni minulle omakohtaisesti kuvaili. Hänellä hiukset ohenivat ja lähtivät ja rautakuurilla hän sai ne palautumaan. Tämä kuitenkin vaati sinnikkyyttä päästä rauta-arvotestiin mittauttamaan rautavarastot. Ole siis sinnikäs, jos epäilet tällaista.

L-kysteiini edistää kollageenituotantoa, joka taas lisää hiustenkasvuun vaikuttavien proteiinien muodostumista. Kollageenista voit lukea lisää kuivan ihon ongelmia käsittelevästä blogiartikkelistani. Kollageenin määrä vähenee iän myötä ja sillä on vaikutusta meidän ihon, hiusten ja päänahan, kynsien ja ripsien kasvuun. Kollageeni pitää näiden kosteustasapainoa yllä, ja sen määrän väheneminen on suorassa yhteydessä ihon ikääntymisen ongelmiin ja hiusten kuntoon. Tätä ikääntymisprosessia voi hidastaa nauttimalla päivittäin laadukasta kollageenia aamuin illoin sekä iholle suunnatulla kollageenihoidolla. L-kysteiini on aminohappo, joka ylläpitää hiusten ja kynsien rakennetta. Sitä tarvitaan hiusten tärkeän proteiinin eli keratiinin muodostamiseen. Se yhdistää yksittäiset keratiinikuidut hiuksessa.

C-vitamiini

Tällä vitamiinilla on tärkeä osuus edellä mainitsemassani prosessissa, sillä ilman c-vitamiinia elimistömme ei voi tuottaa elintärkeää kollageenia. Se vaikuttaa myös raudan imeytymiseen, joten tämä vitämiini on elimistömme kulmakivi.

B-vitamiini

Tämä vitamiini edistää ravintoaineiden kulkeutumista elimistössämme ja siten myös päänahkaan. Se tukee hiusten kasvua ja hyvinvointia. B-vitamiinista hiuksille ovat tärkeimpiä B7 eli bioteeni, pantoteenihappo B5 ja B12 vitamiinit. Näistä bioteenin puute aiheuttaa ihon kuivumista, hiusten lähtöä ja kaljuuntumista. Näitä vitamiineja lisätään hiustenhoitotuotteisiin, koska ne ovat elintärkeitä hiusten hyvinvoinnille.

Laadukas kollageenituote on hyvä lisä sinulle, kun haluat vahvistaa hiustesi kasvua ja ylläpitää niiden hyvinvointia. Tuotteesta pitäisi löytyä rauta, sillä happea tarvitaan päänahan ja hiusten terveyteen. Myös sinkki on toinen välttämätön osatekijä proteiinin muodostumisprosessissa ja solujen uudistumisessa. Sinkki auttaa hiusten, kynsien, ripsien ja ihon pysymistä kunnossa.

E-vitamiini vielä listaan eli tämä vitamiini myös edistää kollageenin muodostumista ja raudan imeytymistä.

Lopuksi

Huomaat, että hiusten hyvä kunto on monen asian ja ravintoaineen summa. Siksi on tärkeää kiinnittää asiaan huomiota ja varmistaa, että saat riittävästi oikeita rakennusaineita elimistöösi. Näin voit ajoissa ryhtyä hoitamaan hiustenlähtöä ja jopa ennaltaehkäistä sitä oikeilla valinnoilla.

Jos kuitenkin tilanne on edennyt kaljuuntumisen asteelle, siihen ei enää voi juurikaan vaikuttaa. Silloin voi harkita kosmeettista apua , jolla voisi peittää kaljua päälakea. Tästä löydät lisää luettavaa aikaisemmista artikkeleistani. Menetelmät kehittyvät ja monipuolistuvat ja moneen ongelmaan löytyy ratkaisu. Pitää uskaltaa kysyä ja tutkia näitä vaihtoehtoja rohkeasti, sillä niistä on löytynyt apua monelle kaljuuntuneelle miehelle ja naiselle. Kerron näistä mielelläni lisää ja ota rohkeasti yhteyttä minuun joko soittamalla 0400-854492 tai varaamalla ilmainen konsultaatiokäynti ajanvarauksestamme tyylikoulu.com/ajanvaraus/Elisa . Voit myös kysyä sähköpostin kautta aiheesta elisa.koivumaa@tyylikoulu.com.

Pakkasterveisin

Elisa Koivumaa

WellHottaret

Kokemus yli 20 v pigmentointialalta

tyylikoulu.com/pigmentointi

Yhteystiedot

Torikatu 25, Oulu

Elisa Koivumaa@tyylikoulu.com

0400 854492

Muuta luettavaa

Värianalyysikoulutus itsenäiseen ammattiin

Koulutusinfo värianalyysikoulutukseen Rakastatko pukeutumista ja haluat tietää siitä enemmän, etenkin värianalyysin kautta? Sinua kiinnostavat muoti ja kauneus ja luet mielelläsi muotivinkkejä sekä seuraat ajan trendejä. Jos vastasit edelliseen kysymykseen kyllä, tämä...

lue lisää

Esteettiset hoidot WellHottarilla

Voit jälleen varata itsellesi hoidon 24.2 klo 10 alkaen. Pistoshoitoja meillä tekee jälleen huippuammattilainen Aira Peiponen ja hänen yhteystiedot löytyvät etusivulta kohdasta esteettiset hoidot. Tervetuloa

lue lisää

Taas töppäsin

Pukeutumisen virheet näkyvät ja viestit niillä itsestäsi. Haluatko kertoa itsestäsi positiivisesti, lue silloin tämä artikkeli.

lue lisää

YHTEYSTIEDOT

Saila, Parturi-Kampaaja Oulu Tyylikoulu.

Saila

parturi-kampaaja

(Suomi, English)

instagram: @ 

 

P. 08339986   

Marja Räty

Parturi-kampaaja

P. 08 339 986

 

TYYLIKOULU

PARTURI-KAMPAAMO

KAUNEUSSTUDIO

TORIKATU 25,
90100 OULU