Miesten ja naisten kaljuuntuminen ja hiustenlähtö, miten sitä voisi hoitaa?

Julkaistu: 10 marraskuun, 2020

Olen kirjoittanut kaljuuntumisesta ja hiustenlähdön ongelmasta aiemmin näissä blogi-artikkeleissa ja vielä palaan aiheeseen sen tärkeyden vuoksi eli miestyypin hiustenlähtöön. Luonani on käynyt useita miehiä ja naisia hoidattamassa kaljuuntuneita alueita ja yhteistä heille on asian aiheuttama huoli. Asia on monelle hyvin arka ja ongelmallinen ja ajaa monet kokeilemaan mitä uskomattomampia keinoja peittääkseen ongelmaa.

Miesten hiustenlähtö voi alkaa hyvinkin aikaisessa vaiheessa, jopa murrosiässä. Päälakeen voi tulla paljaita pälvialueita nuorillekin aikuisille. Syitä on monia mutta yli 90 % kaljuuntumisen syistä johtuu perinnöllisistä tekijöistä ja jopa puolet viisikymppisistä miehistä ovat jollakin tavalla kaljuuntuneet.

Pälvikalju on taas autoimmuunisairaus, jossa elimistö hylkii karvoja ja ilmenee läiskittäisenä hiustenlähtönä pään alueella. Hiustenlähtö voi alkaa ihan yhtäkkiä ja läikät vovati vaihdella kooltaan ja alueittain , osaan voi kasvaa hiuksia takaisin.

Oma lukunsa ovat vielä hiuspohjan sairaudet kuten tali-ihottuma tai atooppinen ekseema. Karvatuppitulehdusta aiheuttavat taudit saavat aikaan hiusten harvenemisen, läikittäisen ja jopa pysyvän kaljuuntumisen.

Miten kaljuuntuminen alkaa?

Yleensä hiustenlähtö näkyy molemmilla ohimoilla ja sen jälkeen hiukset alkavat ohenemaan myös päälaelta. Sivut ja takaosa jäävät ennalleen.

Toinen tapa on väistyvä hiusraja, jossa hiukset lähtevät otsan molemmilta puolilta ja ohimoilta. Otsalle jää kolmionmuotoinen kärkiosa. Hiustenlähtö jatkuu hiljalleen myös päälaelle ohentuen asteittain. Näin hiusraja vetäytyy yhä kauemmaksi otsalta.

Kolmas tapa on hiusten lähteminen päälaelta tai takaosasta, ja jättää sinne selvästi ohuemman alueen. Hiukset jatkavat ohenemista ja alue kasvaa, kunnes saavuttaa väistyvän hiusrajan pään etuosassa.

Hiukset voivat myös lähteä pikkuhiljaa tasaisesti päälaelta. Tällöin kaljuuntumista ei huomaa niin herkästi ja monet sitä peittävät muilla hiuksilla. Sivujen hiukset pysyvät ennallaan.

Mutta miksi näin käy?

Usein taustalla on mieshormoonin vaikutus hiustenlähtöön. Sekä miehet että naiset voivat menettää hiuksia tämän hormoonin vaikutuksen vuoksi, sillä se kutistaa hiustuppeja ja aiheuttaa pikkuhiljaa niiden surkastumisen.

Hiustupen tärkein osa on hiusnysty, joka vastaa hiuksen kasvusta. Ne ovat yhteydessä ihon verisuoniin , joista nystyt saavat ravintoaineet uusien hiustuppien kasvattamiseen. Hormooni heikentää ravintoaineiden imeytymistä ja pidemmän päälle hiusten kasvu hidastuu ja lopulta estyy kokonaan.

Voiko hiusta kasvattaa takaisin?

Lääketiede on edistynyt hiustenlähdön hoidossa. On kehitetty erilaisia kasvua edistäviä tuotteita ja kaljuuntumisen etenemistä voidaan hidastaa ja jopa pysäyttää, kun ajoissa ollaan liikkeellä hoidon kanssa. Mutta hoitojen edistymisestä huolimatta suurin osa mainostetuista hiustenlähtöä estävistä tuotteista ovat hyödyttömiä ja turhaa rahanmenoa. Jos ongelmaan olisi keksitty tepsivä lääke, silloin kaljuja ihmisiä ei juuri olisi, tähän nimittäin todella halutaan apua kipeästi.

Omat kokemukseni asiasta

Itse olen saanut työskennellä tämän aiheen parissa useita vuosia, ja jokainen tarina on erilainen. Olemme yhdessä asiakkaan kanssa laatineet hoitosuunnitelman, kuinka lähteä korjaamaan ongelmaa. Olen käyttänyt hiuspohjan peittämisessä patentoitua HFS rullaamismenetelmää, joka on tehokas keino saada paljas alue peittoon hyvin pehmeällä ja luonnollisella tavalla. Hiusten värin mukaan valittavan värin avulla rullaamalla tasaisesti paljasta kohtaa muodostuu hiusnystyä jäljittelevä piste päänahkaan. Näitä pisteitä on meillä kaikilla normaalisti päänahassa vieri vieressä. Lopputulos luo illuusion juuri puhkeamaisillaan olevasta hiuksesta.

Kenelle se sopii?

Käsittelyn voi tehdä kaikille perusterveille ihmisille, miehille ja naisille, kun kyseessä on laaja alue. Toimenpide pitää toistaa 3-5 kertaa ihon rakenteen ja värin tarttuvuuden vuoksi, sillä toisillä väri tarttuu hyvin hanakasti kun toisille sitä joutuu rullailemaan useamman kerran. Tämän vuoksi ei voi antaa tarkkaa arviota työkertojen määrästä, mutta kokemus on osoittanut, että jopa kolmella kerralla saadaan aika tasainen lopputulos ja kalju alue peitettyä. Sen vuoksi työtä arvioidaan kerta kerralta ja kun asiakas on itse tyytyväinen, silloin ollaan päästy tavoitteeseen. Työtä ei kannata jättää kesken, vaikka välillä voi tulla sellainenkin mieleen, kun päänahkaa vähän kivistää ja väriä tulee aluksi tummempana, kuin lopullinen tulos sitten on. Nämä kaikki vaiheet kuuluvat käsittelyyn.

Pistetekniikasta kerroinkin aiemmissa artikkeleissa, sitä voidaan käyttää viimeistelyyn myös rullauksen yhteydessä jos joltakin alueelta puuttuu pisteitä. Näitä usein käytetään rinnakkain. Pienet alueet yleensä käsitellään pistetekniikalla.

Älä kärsi turhaan ongelmastasi, ota reilusti yhteyttä, sillä asiaa voidaan hoitaa. Varaa aikasi ilmaiseen hoitokartoitukseen ja tehdään sinulle henkilökohtainen hoitosuunnitelma ja hinta-arvio. Käynnistetään prosessi ja tehdään sitä pikkuhiljaa noin kuukauden välein.

Tekijänä Elisa Koivumaa

Kokemus yli 20 v pigmentointialalta

tyylikoulu.com/pigmentointi

Yhteystiedot

Torikatu 25, Oulu

Elisa Koivumaa@tyylikoulu.com

0400 854492

Muuta luettavaa

Akneihon hoito

Aknen hoidossa DEP ja Rejuvi Lähes 80 %:lla ihmisistä on aknea jossakin elämänvaiheessa. Yleisintä akne on murrosiän loppupuolella, tytöillä tavallisesti 14–17-vuotiaana ja pojilla hiukan vanhempana. Vajaalla viidenneksellä oireet jatkuvat aikuisiässä, ja pienellä...

lue lisää

Kaljuuntuminen kuriin!

Kaljuuntuminen on yleistä niin miehillä ja naisilla, osalle asia on helpompi, mutta hyvin monet kärsivät asiasta. Olen tavannut lukuisia asiakkaita, joilla on ongelmia hiustenlähdön kanssa. Hoitokeinoja on olemassa monenlaisia, osa on tuhlannut niihin jopa tuhansia...

lue lisää

Värikonsultin mielenkiintoinen työ

Värikonsultin ammatti on hyvin kiehtova ja monialainen. Tässä artikkelissa avaan koulutuksen mahdollisuuksia ihan kaikille muodista ja kauneudesta sekä ylipäätään kaikesta siihen liittyvästä osaamisesta. Itse olen toiminut alalla pitkään ja joka päivä on ihana auttaa...

lue lisää

YHTEYSTIEDOT

Saila, Parturi-Kampaaja Oulu Tyylikoulu.

Saila

parturi-kampaaja

(Suomi, English)

instagram: @ 

 

P. 08339986   

Marja Räty

Parturi-kampaaja

P. 08 339 986

 

TYYLIKOULU

PARTURI-KAMPAAMO

KAUNEUSSTUDIO

TORIKATU 25,
90100 OULU